Viherlassila, ja maailmasi kasvaa…
Viherlassila on 1986 perustettu perheyritys.
Kauppiaspuutarhurit Mika ja Silja Lassila ovat luotsanneet
yritystä sen syntymästä asti. Mika Lassilan sanoin,
’Viherlassila on se poika, jota emme saaneet’.
Kaikki 3 tytärtä ovat olleet mukana jo pienestä pitäen, ja kasvaneet
yrittämisen meininkiin. Esikoinen, nyt jo puutarhuri ja floristi,
on mukana perheyrityksessä vakituisesti.
Omaa tuotantoa
Taimistollamme kasvatamme omana
tuotantona vuosittain perennoja
eli monivuotisia kukkia lähes 60 000 kpl.
Taimistolla jatko kasvatamme myös muita puutarhakasveja
myymälämme tarpeisiin. Suurin osa vihannesten
taimista on myös omaa tuotantoa.
Arvostamme lähituotantoa ja paikallisten
yritysten tukeminen on sydäntämme lähellä.
Ostamme ulkomailta suoraan viljelijöiltä kasveja,
joita ei Suomesta saa, tai jotka on muuten järkevää tuoda.
Meille on tärkeää, että tiedämme myymiemme
kasvien tuotantopaikan ja viljelijät. Näin varmistamme
että asiakkaamme onnistuvat kasvihankoinnoissaan
noudattaessaan ohjeitamme.
Ruukkupantti
Hyvitämme asiakkaillemme 0,50 euroa / palautettu taimistoruukku
ostosten yhteydessä. Ruukuissa tulee olla Viherlassilan ruukkupanttitarra ja
ruukun tulee olla ehjä sekä yli 10L kokoinen. Panttia ei makseta rahana.
Älä heitä rahanarvoista tavaraa roskiin.
Taimikassimme
kestävät lukuisia ostoskertoja. Kassi kannattaa ottaa mukaan aina tullessanne
ostoksille. Loppuun käytetyn kassin voi laittaa energiajakeeseen, jolloin polttamalla
siitä saadaan energiaa.
Vähennämme hiilidioksidipäästöjä
Olemme vuodesta 2011 siirtyneet hiilijalanjälkemme
mittaamiseen ja sitä myötä jätteiden järjestelmälliseen
lajittelemiseen ja vähentämiseen. Esimerkiksi keräämällämme
energiajätteellä vähennetään suoraan kivihiili-pölyn
määrää ilmassa Turun alueella.
Päästöjen laskennassa otetaan huomioon seuraavat tekijät:
1. syntyvän jätteen määrä, koostumus ja lajittelu
2. jätteen keräys ja kuljetus
3. jätteen käsittely ja jatkokuljetus hyötykäyttöön tai loppusijoitukseen
4. jätteen hyödyntämistavat ja loppusijoitus
Laskennan suorittaa VTT.
Näillä keinoilla takaamme että tärkein tavoitteemme toteutuu, että
asiakas voi luottaa yritykseemme ja kokea onnistumisen iloa kasvien parissa.





